
Mielihalu | Vuohen jogurtti 450 g luomu
- Myyjä
- Pohjolan lähiruoka
- Normaalihinta
- 7,90 €
- Myyntihinta
- 7,90 €
- Normaalihinta
-
- Yksikköhinta
- /kohti
Tuotteen lisääminen ostoskoriin
Suomen alkuperäisvuohen luomumaidosta valmistettu luomujogurtti. Valmistettu ilman saostamisaineita. Tässä jogurtissa hapatteena on käytetty sellaista hapatekantaa, josta ei synny asetaldehydiä lopputuotteeseen.
Saloniemen juustola: "Olin pitkään sitä mieltä, ettei meidän kannata alkaa tekemään vuohenjogurttia, sillä olihan meillä jo valikoimissamme INTOHIMO rahka. Kerran sitten kuitenkin päätin kokeilla, miltä se kunnollinen paksu vuohenjogurtti maistuisi ja maistuihan se. Aiheutti emännän suuhun jatkuvaa mielihalua tuotetta kohtaan. Tätä tuotetta tulee nautittua usein ja pitää nälän pois kauan. Monen vuoden tekemisenkin jälkeen yhä edelleen mielihalu iskee vuohen jogurttiin. Jogurtti vuohenmaidosta ei ollut ihan helpoin valmistaa, sillä halusin siitä paksua ja kunnolla täyteläistä- en viilimäistä tai ohuen ohutta. Monen monta satsia jouduin hävittämään kuttujen ruuaksi, ennen kun se pieni konsti tähän löytyi ja jogurtti onnistui tahtoni mukaan paksuna ja täyteläisenä."
MIELIHALU jogurtti voitti 2019 Vuoden luomutuotepalkinnon.
SUOMEN ALKUPERÄISVUOHEN PASTÖROITU LUOMUMAITO, hapate
LISÄAINEETON TUOTE. Säilytys alle +4
- Energia/energi 606J/145kcal
- Rasva/fett 11 g
- josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 5,6 g
- Hiilihydraatti/kolhydrat 4,1 g
- josta sokereita/varav sockerarter 4,1 g
- Proteiini/protein 7,4 g
- Suola/salt 0,2